Helsingin parhaat joulumarkkinat 2024
Tällä sivulla on kumppanuusmarkkinointia. Kumppaniemme linkkien klikkaaminen ei maksa sinulle mitään, mutta saatamme ansaita tästä pienen palkkion.
Kokosimme tietoa parhaista joulumarkkinoista Helsingissä vuonna 2024. Joulutapahtumien kuvausten lisäksi jaamme käytännön vinkkejä Helsinkiin kaukaa saapuville. Lue artikkeli ja tiedä, mitä jouluaiheisia tapahtumia suosittelemme Helsingissä.
Tässä artikkelissa
Joulumarkkinaperinne
Joulumarkkinat ovat vuosisatoja vanha perinne Euroopassa. Helsingissäkin markkinoita on järjestetty jo 1600-luvulta lähtien. Erityisesti Saksa on tunnettu nykyaikaisista joulumarkkinoistaan, mutta samaa joulutunnelmaa voi kokea myös Suomessa. Kooltaan Suomen joulumarkkinat eivät pärjää verrokkimaille, mutta täällä kävijöitä houkuttaa Pohjolan talvi. Helsinki on erinomainen kohde joulunajasta nauttimiseen.
Helsingissä on joulukuussa kylmää, mutta talviset olosuhteet kuuluvat suomalaiseen joulutunnelmaan. Joulumarkkinoiden hintataso on hieman Baltiaa ja Keski-Eurooppaa kalliimpaa. Alkoholilainsäädäntö Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, on tiukkaa. Nämä ominaispiirteet eivät kuitenkaan haittaa tunnelmasta nauttimiseen, sillä suomalaisille paikalliset tavat ja olosuhteet ovat arkipäivää ja ulkomaalaiset matkailijatkin tottuvat niihin nopeasti. Parasta on, että joulumarkkina-alueille on vapaa pääsy ja tunnelmasta ei tarvitse maksaa.
Helsingin parhaat joulumarkkinat 2024
Tuomaan Markkinat
Tuomaan markkinoita pidetään Helsingin pääjoulumarkkinoina ja ne on valittu myös yhdeksi Euroopan parhaimmista. Tuomaan markkinat ovat Helsingin vanhin ulkoilmassa järjestettävä joulumarkkinat, jotka houkuttelevat vuosittain 300 000 kävijää.
Tuomaan markkinat sijaitsevat Helsingin Senaatintorilla, joka lienee Helsingin tunnetuin aukio tuomiokirkon edessä. Torin suunnitteli Carl Ludwig Engel ja se valmistui vuonna 1852. Sen sijainti on erinomainen erityisesti matkailijoille, sillä kaikki Helsingin tärkeimmät nähtävyydet ovat torin lähellä.
Helsingin joulumarkkinat Senaatintorilla ovat avoinna yleisölle 29. marraskuuta - 22. joulukuuta 2024.
Edellisenä vuonna meillä oli ilo tutustua Tuomaan markkinoiden lukuisiin myyntikojuihin, joita ylläpitivät käsityöläiset, pienet paikalliset tuottajat ja monet intohimoiset ravintoloitsijat.
Tuomaan joulumarkkinoiden myyjät valitaan vuosittain huolellisen prosessin tuloksena, millä taataan, että tuotteet täyttävät korkeatasoiset kriteerit. Kriteereihin kuuluu, että tuotteet ovat kotimaisia, poikkeuksellisen laadukkaita ja vastuullisesti valmistettuja. Niiden tulee sopia lahjaksi, nautittavaksi joulun alla tai paikan päällä. Joulumarkkinoilla voi siis herkutella maukkailla perinteisillä suomalaisilla ruoilla ja juomilla ja samalla tukea paikallisia käsityöläisiä ostamalla heidän vastuullisesti valmistettuja tuotteitaan.
Vanhan ajan karuselli ja täydet anniskeluoikeudet omaava ruokapaikka ovat joulumarkkinoiden. Ravintola kutsuu olemuksellaan nauttimaan joulun mauista.
Kaupallisten myyntipisteiden lisäksi Tuomaan markkinoilla järjestetään monenlaista viihdettä kuorolaulusta tonttuleikkeihin. Paikalla on myös suuri joulukuusi, joka on erinomainen tausta jouluaiheisille valokuville. Tuomaan markkinat sopivat monipuolisen sisältönsä vuoksi koko perheelle. Lapset iloitsevat vanhan ajan karusellista ja joulupukin tapaamisesta söpöjen eläimien tuomaa iloa unohtamatta. Glögi lämmittää aikuisten mieliä.
Sisäänpääsy Tuomaan markkinoille on ilmaista.
Tuomaan markkinat sijaitsevat vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta.
Joulumarkkinat ylioppilastalolla
Vanhan joulutori on myyntitapahtuma sisätiloissa. Se järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla, ja pelkästään rakennuksen hieno arkkitehtuuri on hyvä syy käydä paikan päällä. Sisäänpääsy myyjäisiin on ilmainen. Vanhan joulutori järjestetään tänä vuonna 14. - 22.12.2024.
Vanhan joulutorilla myydään parhaita suomalaisia designtuotteita ja käsitöitä kahdessa kerroksessa. Shoppailun ohessa suosittelemme nauttimaan kahvia kevyen syötävän kera Cafe Vanhassa.
Vanha ylioppilastalo on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta.
Teurastamon joulumarkkinat
Viikonloppuna joulukuun 21. ja 22. päivänä Teurastamolla järjestetään joulumarkkinat. Tapahtumassa yrittäjät myyvät uniikkeja designtuotteitaan kuten vaatteita, lamppuja ja muuta pohjoismaista designiä. Tarjolla on myös hyvää ruokaa ja juomaa.
Teurastamo sijaitsee Kalasataman alueella lähellä Helsingin keskustaa. Sinne pääsee helposti metrolla (Kalasataman metroasema) 10 minuutissa. Teurastamon joulumarkkinoille pääsee myös useilla bussilinjoilla. Jos matkustat raitiovaunulla, lähin raitiovaunupysäkki on Lautatarhankatu, jonne pääset raitiovaunulinjoilla 6 tai 8.
Teurastamo on perustettu vuonna 1933, mutta se avattiin yleisölle vuonna 2012. Nykyään Teurastamo on kaikille avoin ruoka- ja kaupunkikulttuurin keskus.
Vain lyhyen kävelymatkan päässä Teurastamolta sijaitsee upea REDI-kauppakeskus. Suunnittele siis päiväreissu Teurastamolle ja yhdistä siihen jouluostoksia REDIssä, josta löytyy myös erityisen hyvä ravintolavalikoima.
Ornamon designjoulu
Ornamon Designjoulu on vuosittain järjestettävä myyntitapahtuma, joka kokoaa yhteen suomalaisen muotoilun sekä taiteen ja käsityön ammattilaiset. Se tarjoaa mahdollisuuden hankkia vastuullisia joululahjoja suoraan suunnittelijoilta. Voit ostaa esimerkiksi huippudesigniä ja -taidetta, muotia ja koruja.
Vuonna 2024 Designjoulu järjestetään 7. - 8. joulukuuta Pikku-Finlandiassa. Sinne pääsee kävellen 5 minuutissa Helsingin päärautatieasemalta.
Joulumyyjäiset
Monet koulut ja yhdistykset järjestävät omia pieniä joulumyyjäisiään. Nämä ovat vähemmän kaupallisia, ja rahaa kerätään usein kouluprojekteihin tai vastaaviin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Myös suurimmilla kauppakeskuksilla on omat jouluaukiot tai -kadut. Parhaiten yksityisiä joulumarkkinoita löytää Googlen avulla.
Muita joulunajan tapahtumia Helsingissä
Helsingin joulukatu
Aleksanterinkatu on ollut Helsingin joulukatu vuodesta 1949 alkaen. Katu on nykyään tarkoitettu vain jalankulkijoille ja raitiovaunuille, joten tunnelma joulukadulla on rauhallinen. Joulukatu koristellaan valkoisilla valoilla. Katu on myös lämmitetty, joten jäätä tai lunta ei sille kerry.
Aleksanterinkadun joulukadulla kannattaa käyskennellä rauhallisesti, tehdä ostoksia ja syödä viihtyisissä ravintoloissa. Stockmann on Helsingin suurin Aleksanterinkadulla sijaitseva tavaratalo, jonka ikkunat on koristeltu jouluaiheisesti.
Helsingin joulukatu avataan 23. marraskuuta. Avajaislauantaina sytytetään jouluvalot ja järjestetään keskustan läpi kulkeva jouluparaati. Paraati alkaa ja päättyy Aleksanterinkadulle.
Itsenäisyyspäivä
Suomen itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta ei varsinaisesti liitetä jouluun, mutta se ajoittuu juhlakauden keskelle. Se on kansallinen vapaapäivä, joten kaupungin keskusta täyttyy ihmisistä. Tasavallan presidentti isännöi itsenäisyyspäivän vastaanottoa presidentinlinnassa, jonne kutsutaan tuhansia ihmisiä.
Kaupunki on tällöin eläväinen, mutta saattaa myös ruuhkautua, koska poliisi sulkee katuja ja alueita Linnanjuhlien vuoksi. Esimerkiksi Allas Sea Pool Helsingin keskustassa sulkeutuu normaalia aikaisemmin. Itsenäisyyspäivänä onkin hyvä idea tutustua Helsingin nähtävyyksiin keskustan ulkopuolella.
Lucia-päivän paraati
Joka vuosi valitaan nuori henkilö edustamaan pyhää Luciaa 13.12. Lucia-päivän paraati alkaa Helsingin tuomiokirkolta ja muutaman kilometrin kävelyn jälkeen se päättyy Kauppatorille. Paraatin seuraaminen on ilmaista.
Pyhän Lucian juhliminen on erityisen suosittua Ruotsissa, mutta se on myös pitkä perinne Suomessa.
Luisteleminen Helsingissä
Voit luistella useassa eri paikassa Helsingissä. Perinteisten ja keinoluisteluratojen sijainnit on helppo tarkistaa Helsingin verkkosivuilta. Vaikka lämpötila saattaa joulukuussa nousta yli 0 asteen, keinoluisteluradat pysyvät silti auki.
Suosittelemme suuntaamaan Brahen urheilukentän tekojääradalle Kallion kaupunginosaan. Siellä voi vuokrata luistimia, kypäriä ja jääkiekkomailoja. Luistelusta voi tehdä nautinnollisempaa juomalla tauoilla lämmintä mehua ja kuumaa kaakaota.
Hyvä tietää Helsingin joulumarkkinoista
Ulkomaalaisten matkailijoiden ja juuri Suomeen muuttaneiden on hyvä ymmärtää muutama asia paikallisiin tapoihin liittyen.
Alkoholi on Suomessa kallista. Myös alkoholilait ovat tiukat. Esimerkiksi joulumarkkinoiden kojuista ostettuja alkoholijuomia saa nauttia vain joulumarkkinoiden alkoholijuomien nauttimiseen tarkoitetuilla alueilla. Jos olet tottunut esimerkiksi saksalaisiin joulumarkkinoihin, Suomen säännöt saattavat tuntua ankarilta.
Helsinkiä pidetään kalliina kaupunkina, joten myös jouluun liittyvät asiat saattavat maksaa enemmän kuin olet varautunut. Joulutunnelmasta nauttiminen ei kuitenkaan maksa mitään. Vältä siis turhia ostoksia, jos budjettisi on tiukka.
Joulukuussa juodaan glögiä. Kuuma glögi on parasta ulkona nautittuna ilman ollessa kylmä. Jos haluat ostaa glögiä myös kotiin, suosittelemme Alkoa. Supermarketeissa myytävä glögi on halvempaa mutta alkoholilait rajoittavat valikoimaa.
Majoituspaikkoja
Talvikaudella suurin osa matkailijoista viipyy Helsingissä vain muutaman päivän. Lyhyen matkan aikana kannattaa majoittua lähellä keskustaa. Esittelemme suosikkihotellimme heille, jotka saapuvat Helsinkiin kauempaa.
Sokos Hotel Vaakuna on suomalainen neljän tähden hotelli Sokos-tavaratalon yläpuolella. Sijainti on täydellinen ja hotellissa on ravintola, jonka huipulta on upeat näkymät.
Radisson Blu Aleksanteri Hotel on neljän tähden hotelli ja se sijaitsee hyvällä paikalla Tuomaan markkinoiden lähellä. Radisson Blu -ketju on hyvä valinta yöpymispaikaksi, jos etsit laatua.
Hobo Helsinki on neljän tähden moderni ja trendikäs hotelli lähellä Senaatintoria. Jos etsit yöpymispaikkaa vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin joulumarkkinoilta, tämä hotelli on paras valinta.
Hotel Kämp on kenties Helsingin paras hotelli. Jos haluat ylivertaisen laadukasta majoitusta, tämä viiden tähden hotelli on valintasi.
Sää Helsingissä joulukuussa
Helsinki on rannikkokaupunki, ja lumi saapuu yleensä myöhään. Edellisinä vuosina joulukuussa oli paljon lunta ja ajoittain sitä tuli jopa myrskyisästi. Lyhyesti sanottuna sää on arvaamaton. Jos olet onnekas, valkoinen lumi tuo tänäkin vuonna Helsinkiin iloista joulutunnelmaa. Lämpötila on joulukuussa noin -10...+5 astetta. Lämpimät vaatteet ovat tarpeen ulkona ollessasi.
Yksi asia on varma. Päivät ovat lyhyitä ja päivänvaloa on vähän. Aurinko nousee klo 9:30 aamulla ja laskee jo klo 15. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aurinko näkyisi taivaalla, sillä yleensä on pilvistä ja aurinko jäisi muutenkin matalalle horisonttiin.
Jos etsit varmalumisempia joulumarkkinoita, suosittelemme lentämään Rovaniemelle, joulupukin kotiin. Lapissa on tavallista, että lunta on paljon jo joulukuussa. Myös revontulten näkeminen on siellä todennäköisempää.
Kysymyksiä ja vastauksia
- Onko Helsingissä useampia kuin yhdet joulumarkkinat?
- Kyllä. Tuomaan Markkinat ovat suurimmat joulumarkkinat, mutta kaupungissa on useita pienempiä joulutapahtumia.
- Missä Tuomaan joulumarkkinat sijaitsevat?
- Helsingin pääjoulumarkkinat eli Tuomaan markkinat sijaitsevat Senaatintorilla Helsingin keskustassa.
- Milloin Tuomaan markkinat järjestetään?
- Tuomaan markkinat järjestetään 29. marraskuuta - 22. joulukuuta.
- Millainen sää Helsingissä on joulukuussa?
- Lämpötila on noin 0 Celsius-astetta, taivas on pilvinen ja päivänvaloa on vähän.
- Onko Helsingissä kallista?
- Kyllä, Helsinki on melko kallis pääkaupunki, mutta silti Pohjoismaiden edullisin.
- Tarjoillaanko Helsingin joulumarkkinoilla glögiä?
- Glögiä on tarjolla lähes poikkeuksetta.
- Toimiiko julkinen liikenne Helsingissä hyvin?
- Kyllä, julkinen liikenneverkko Helsingissä on luotettava ja kohtuuhintainen.
Loppusanat
Suosittelemme vierailemaan Helsingissä joulun alla. Kylmästä talvisäästä ja pimeydestä huolimatta tunnelma on varsin lämmin. Aurinko laskee aikaisin, mutta tapahtumat ja jouluvalot pitävät kaupungin valoisana iltamyöhään saakka. Vielä tärkeämpää on taianomainen joulutunnelma, jota erityisesti lapsiperheet arvostavat.
Helsinkiin tutustumisen jälkeen matkaa voi jatkaa Porvoon joulupolulle. Porvoon joulumarkkinat saavuttaa kätevästi autolla tai bussilla alle tunnissa. Joulupolun lisäksi Porvoo tarjoaa upean vanhankaupungin.
Tallinnan joulumarkkinat on toinen kelpo vaihtoehto joulutunnelmasta pitäville. Tallinnan joulumarkkinat ovat edullisemmat ja Tallinnassa on myös kiehtova vanhakaupunki, jollaista ei Helsingistä löydä. Tallinnan jälkeen matkaa voi jatkaa bussilla edelleen kohti Riikaa. Siellä on kenties Baltian viihtyisimmät joulumarkkinat.
Jos olet jo tutustunut Baltian joulutunnelmaan, on Tukholma erinomainen vaihtoehtoinen valinta. Tukholmassa on kaksi isohkoa joulumarkkinaa ja useita pienempiä joulutapahtumia. Matka laivalla kestää vain yhden yön ja olet Tukholmassa heti aamulla.
Mikä on sinun suosikkijoulumarkkinasi Helsingissä? Kommentoi alle.
Kirjoita kommentti
Kommentit (1)
Tuomaan Markkinat on mukava tapahtuna, joskaan ihan hetkeen ei olekaan tullut käytyä. Pidän myös Aleksanterinkadusta kovasti. Me ollaan tänä vuonna jo käyty Loviisassa useammilla ja vaikka pienimuotoisia ovatkin, on niissäkin oikein kiva tunnelma.
Kiitos kommentistasi.
Viime ja tänä vuonna talvinen sää on parantanut paljon Tuomaan markkinoiden tunnelmaa. On mukavaa, että Helsingissäkin on edes vähän lunta, mikä tekee markkinoista elävämpiä.